Euroopan animaatio on vahvasti ranskalainen laji. Se näkyy selvästi animaatioteollisuudessakin. Syyskuinen Toulousen Cartoon Movie osoitti tämän jälleen kerran.

Eurooppalainen televisioanimaation yhteistuotantotapahtuma Cartoon Forum esitteli 76 suunnitteilla tai tekeillä olevaa tuotantoa 16 Euroopan maasta. Niistä 32 tuli Ranskasta ja ranskalaiset tuottajat olivat usein mukana muidenkin maiden hankkeissa.

Kyse ei ole ranskalaisten suosimisesta Ranskassa pidettävässä tapahtumassa. Tilanne on jopa päinvastainen: tuotannoltaan pienten maiden kohdalla rima on käytännössä alempana.

Tapahtuman järjestää pääosin EU:n tuella Brysselissä majaansa pitävä, koko maanosan kattava Cartoon. Moninaisuuden turvaaminen ja resursseiltaan pienempien maiden tukeminen on yksi sen tavoitteista.

Seuraavaksi kattavin valikoima hankkeita tuli Irlannista (7), Saksasta ja Belgiasta (6) sekä Espanjasta (5). Suomesta mukana oli kaksi hanketta.

Gigglebug Entertainmentin Anttu Harlin haastateltavana. Kuva Celia Lenoir

Ranskan elokuvaa tukeva valtiollinen CNC laski, että maaliskuussa 2023 animaatio työllisti Ranskassa 8 504 ihmistä. Animaatioviennin arvo on vaihdellut viime vuosina 60 – 77 miljoonan euron välillä vuodessa. Se kattaa kolmanneksen koko av-alan viennistä.

Maa on nimekkeissä laskien maailman kolmanneksi animaatiosarjojen tuottaja. Viime vuonna CNC laski Ranskassa tuotetun 45 uutta animaatiosarjaa 12 edellisen kuukauden aikana. Edelle menivät Japani (252 sarjaa) ja Yhdysvallat (205 sarjaa).

Määrä muuttuu laaduksi: ranskalainen animaatio on aiheiltaan, tekniikaltaan ja sisällöltään moninaista, samoin visuaalisten tyylien kirjo on laaja. Vaativimmillekin tuotannoille löytyy isosta maasta animaation tunteva yleisö, joka arvostaa uusia oivalluksia ja osaamista.

Hautausmaan unohdetut naiset

Vuodesta 1990 järjestetyssä Cartoon Forumissa esitellään joka vuosi ostajille, rahoittajille ja toivotuille yhteistyökumppaneille tekeillä olevia tv-sarjoja sekä jokunen pitkä tv-animaatio. Näiden kohderyhmänä ovat yhä lähinnä lapset, mutta aikuisille suunnattuja sarjoja mahtuu nyttemmin mukaan niitäkin. Nyt tuottajat ilmoittivat 11 hankkeen kohderyhmäksi aikuiset tai nuoret aikuiset.

The forgotten women of the Père Lachaise on esimerkki siitä, millaisia tv-sarjoja Ranskan animaatioteollisuudella on mahdollisuus tuottaa. Kepeällä viivalla animoitu 30 x 3’30” sarja pohjautuu journalisti Camille Paix’n Instagram-tiliin. Pariisin kuuluisaa Père Lachaise -hautausmaata vastapäätä asunut Paix kiinnostui siitä, keitä naisia siellä lepää. Julkisuus keskittyy lähinnä sinne haudattuihin miehiin

“Halusimme antaa näille naisille puheenvuoron”, sarjan tuottaja sanoo. Käsikirjoituksesta ja visuaalisesta asusta vastaa Alix Fizet. “Père Lachaise on uskomaton museo”, Fizet sanoo. “Jossa on lisäksi monipuolinen luonto, kettujakin.” Vuonna 1804 avatulla hautausmaalla on 73 000 hautaa.

“Sarjan pääosassa on hautausmaan työntekijä, nuori nainen”, Fizet kertoo. “Hän tulee uteliaaksi ja alkaa tutkia haudattujen tarinoita. Valitsimme 30 naista, esimerkiksi tieteen pioneereja – joillakuilla tietysti hänen miehensä sai kunnian.”

Tekijät halusivat pitää jaksot lyhyinä, jotta he voivat keskittyä muutamaan keskeiseen asiaan joka henkilöstä.

Isovanhempien vallankumous

Grandpa and grandma made the revolution on valikoidun yleisön 8 x 8′ ranskalaissarja. Se kertoo kahdeksan ihmisen tarinan Lähi-idästä. He ovat 1960- ja 1970 -lukujen aktiiviseen toimintaan osallistuneita vallankumouksellisia.

“Olen matkustanut vuosia Lähi-Idässä. Tapasin kerran Istanbulissa turkkilaisen Melekin, joka olisi voinut olla isoäitini”, sanoo käsikirjoittaja ja toinen ohjaajista Sophie Nivelle-Cardinale. “Hän alkoi kertoa, kuinka hän oli 1970-luvulla maan alla kymmenkunta vuotta hallituksen etsintäkuuluttamana.”

“Palestiinassa tapasin Jaffarin, aktivistin ja vangin. Illallisella Gazassa tutustuin Mohammediin. Kaikki kertoivat samaa tarinaa: kun 1967 sodassa Egyptin suuri armeija romahti, arabimaiden ja Israelin konflikti muuttui palestiinalaisten ja Israelin konfliktiksi. Taistelu sai monia muotoja.”

Palestiinan julma miehitys muuttuu alueen kipeimmäksi kysymykseksi. Sarjan henkilöt tulevat monesta maasta ja katsovat asioita eri näkökulmista. Joukossa on israelilainenkin, kibbutsin aktivisti Shlomo.

Melko alkuvaiheessa olevan sarjan visuaalisesta asusta vastaa toinen ohjaaja Agnès Patron. “Muokkaan taustoja Sophien valokuvista ja teemme perinteistä animaatiota. Aikatasoja on kaksi. Isoäiti tai -isä kertoo tarinaansa ja animaatio vie ajassa taaksepäin tapahtumiin.”

Sophie Nivelle-Cardinale kertoo aiemmin olleensa turhautunut, sillä hänellä oli tarina, mutta ei keinoa kertoa se. Hän mietti podcastia tai tekstin kirjoittamista, kunnes Agnès Patronin tavatessaan oivalsi animaation laajat mahdollisuudet.

Päätuottaja, marseillelainen Alexandre Cornu kertoo olevansa dokumenttielokuvien tuottaja. “Lähi-itä on usein mukana dokumenteissa, mutta animaatio voi näyttää sen, mitä ei ole kuvattu.”

Maailman tilaa tarkastelee omalla tavallaan 10 x 7′ ranskalaissarja Apocalypse Mojito. Tuottajan futuristiseksi ympäristösatiiriksi ja mustaksi huumoriksi kuvaama sarja esittelee kaverukset Yolo ja Wazo, jotka bailaavat innolla. Mutta nyt onkin vuosi 2100, kun sivilisaatio on romahtanut, ympäristökatastrofi on iskenyt ja tekniikka pettää.

“Me golfaamme, kun maailma palaa”, sanoo ohjaaja, käsikirjoittaja ja taitelija Julien Seze. “Ihmiset ovat oppineet läksynsä. He ovat yhtä typeriä kuin ennenkin, ehkä typerämpiäkin.”

Joka jaksossa esitellään jokin käyttäytymisemme typerä piirre. Seze sanoo, että mikäli kysyntää on, sarjaa voidaan helposti jatkaa. “Ihmisen typeryydellä ei ole loppua.”

Valaan ja merihevosen suhde

Teini-ikäiset ovat oleellinen animaatiosarjojen kohderyhmä Ranskassa. Muutama Toulouse’ssa esitelty hanke suuntautuu selkeästi heille, pyrkii käsittelemään ikäkauden isoja kysymyksiä ja ahdistusta.

School monitors eli välituntivalvojat on 52 x 2′ sarja koulumaailmasta. Se on luonnoslehtiömäinen ja vahvasti karrikoitu viivapiirrosanimaatio. Mustavalkoisessa kuvassa näkyy joskus lisäväri.

“Sarja pohjautuu omiin kokemuksiini, työskentelin pienessä koulussa. Aloin piirtää lehtiööni kaikkea, mitä näin”, sanoo ohjaaja Marie-Pierre Hauwelle. Myöhemmin hän opiskeli animaatiota La Poudrière -koulussa ja palasi piirroksiinsa.

“Kerromme tarinoita, hiukan kuin sarjakuvassa. Aiheina ovat koulu ja teini-ikäisten ällötykset, kauhistukset, innostukset ja ihastukset. Tavoite on olla cool ja pyrimme luokkauskottavuuteen”, Hauwelle sanoo.

Molly’s blues pyrkii vastaamaan nuorten ikuiseen kysymykseen: mitä minä teen täällä? Mutta yhtä vahvasti myös äitien kysymykseen siitä, mitä oikein tapahtuu. Ohjaaja, taitelija ja käsikirjoittaja Lucie La Chimia sanoo, että sarjan teema on huonona äitinä oleminen ja kohderyhmänä ovat naiset.

Kehystarina on kiistatta innovatiivinen. Molly on valas, jolla oli yhden yön juttu merihevosen kanssa. Niillä koiras tulee raskaaksi ja syntyy tytär Polly. Molly asuu vedenalaisessa kaupungissa, jossa vallitsee julma hierarkia: vahvemmat syövät heikommat. Ylinnä ovat hait ja delfiinit. Mollyn työ on asukkaiden luokittelu syötävien eri kasteihin.

Polly, 11, ei sovi mihinkään määriteltyyn lokeroon ja tuntee itsensä vahvasti ulkopuoliseksi. Hän vihaa äitiään eikä äiti pidä hänestä saati vastaa tyttären jatkuviin kysymyksiin. Molly tuntee itsensä huonoksi äidiksi sekä kansalaiseksi ja masentuu. Tästä labyrintista kukin yrittää selvitä ulos.

Ranskalainen 10 x 26′ sarja on visuaalisesti moniaineksista 2D-animaatiota. Se painii raskaiden aihiden kanssa, mutta yrittää pitää huumorin mukana. Tuottaja määrittelee sarjan lajiksi dramedy.

Lucie La Chimia tiivistää hankkeen ytimen: “Miksi meidän on sovittava lokeroihin, vaikka olemme erilaisia?”

Tontun trauma

Cartoon Forumissa nähtyjen 13 aikuisyleisölle suunnatun sarjan joukossa oli 11 ranskalaishankkeen lisäksi yksi belgialainen ja yksi Tsekin tasavallasta tuleva hanke, Happily never after. Sen määritelmäksi tuottaja antaa mockumentary.

Sarja selvittää, miten satuolennot elävät nykyaikana. Gabriela Hloz, toinen ohjaajista ja taiteilijoista, kertoo satuolentoja löytyneenkin paljon. “Heillä on vaikeaa nykyajassa, mutta niin on meilläkin. Haluamme heidän sanovan jotakin oleellista meille.”

10 x 20′ sarjan kehyskertomuksessa nuori dokumentaristi matkustaa tapaamaan eri kansojen satuolentoja. Venäjällä Baba Jaga joutuu vankilaan lasten syönnistä. Saksassa tonttu Heinz haluaisi osia sellaisissa elokuvissa kuin Taru sormusten herrasta, mutta saa vain puutarhatontun osia.

Painajaisten tuoja Mara eli slaavilaisittain Zmora masentuu. Kaksipäinen lohikäärme on pulassa, kun toinen pää on homo ja toinen hetero.

Mukaan tulevien satuolentojen lopullinen valinta on osin auki, näin muualta tuleva osatuottaja voi saada oman maansa tarut mukaan. “Merenneito Sirene tulee Kreikasta – tai Italiasta tai Kroatiasta, riippuen osatuottajasta” Hloz sanoo.

Koska kyse on pohjimmiltaan lasten saduista, hahmoista tehdään visuaalisesti hiukan lapsellisia, tekijät sanovat. “Taustat kuvaamme livenä, jotta kerronnan fokus pysyy hahmoissa”, sanoo tuottaja Maria Môťovská.

Kaksi suomalaista

Suomesta nähtiin kaksi hanketta, Gigglebug Entertainmentin A Super epic tadpole journey to the surface of Croak Creek sekä Anima Vitaen ja Moilon Moka Mera & Atlas.

Gigglebugin 52 x 11′ komediasarjassa kaksi nutipäätä Ted ja Paula pyrkivät lammen pinnalle. Vaaroja ja vihollisia on matkalla monia, ne vaihtelevat syvyydestä riippuen. “Matkalla tarvitaan eri taitoja kuten kärsivällisyys”, Anttu Harlin sanoo. Opettavaisuus on osa 6-9 -vuotiaille suunnattua tarinaa.

Moka Mera & Atlas esittelee kaksi kaverusta, jotka mokaavat, mutta eivät anna periksi, sanoo tuottaja Timo Suomi. “Olemme täällä tänään puhumassa virheistä ja niistä oppimisesta”, sanoo toinen sarjan tekijöistä ja osatuottaja Petra Holm.

Hän selostaa kansainväliselle yleisölle hahmon nimen: moka on suomeksi virhe ja mera on ruotsiksi lisää. Tee lisää virheitä, niin opit. 26 x 7′ sarja on suunnattu 2-4 -vuotiaille. 3D-tietokoneanimaatio on selkeää ja toimivaa.

Satojen miljoonien teollisuus

Cartoon Forum on mittava, mutta erittäin ammattitaitoisesti järjestetty tapahtuma. Tällä kertaa osanottajia oli 1 051, samaa tasoa kuin viime vuonna. Esitellyt hankkeet kestäisivät valmistuessaan yhteensä 473 tuntia. Niiden budjetti oli yhteensä 393,5 miljoonaa euroa. Se tekee hankkeiden keskimääräiseksi minuuttihinnaksi 13 865 euroa.

Läheskään kaikki hankkeet eivät valmistu. Osa on vasta kehittelyssä, jotkin jo tuotannossa. Matka ensimmäisestä pitchistä televisiossa esitettyyn sarjaan on pitkä ja täynnä kuoppia. Vaikka animaatiolle on nyt kysyntää, sitä on tarjolla paljon.

Britannian ero Euroopan unionista ja sen Media-ohjelmasta vei brittihankkeet Cartoon Moviesta, mikä on suuri menetys kaikille. Tänä vuonna ohjelmaan sisältyi viiden brittihankkeen esittelyn oma paketti. Tämän toivotaan auttavan katkenneiden yhteistyösuhteiden solmimisessa. Kuten tuottajien Animation UK -järjestön puheenjohtaja Kate O’Connor sanoi puhuessaan Cartoon Forumissa: “We are glad to be back”.

Ensimmäinen Cartoon Forum järjestettiin Lanzarotella vuonna 1990. Siitä lähtien se on pidetty vuosittain, ja pitkään se kiersi eri puolilla Eurooppaa. Turussa Cartoon Forum pidettiin 1995. Tällöin 67 esitellyn hankkeen joukossa oli peräti kahdeksan suomalaista.

Sittemmin Cartoon Forum on tehnyt pitkiä sopimuksia tapahtuman järjestämisestä samassa kaupungissa. Jo monta vuotta tapahtuma on pidetty Ranskan Toulouse’ssa, ja seuraava nähdään siellä 16-19.9.2024.

Heikki Jokinen