Animaatiokilta

Yhdistys

  • Animaatiokilta (ent. Animaatioklinikka) on vuonna 1998 perustettu, valtakunnallinen ja ainoa animaationtekijöiden ammattilaisjärjestö. Jäseniä on tällä hetkellä 160.
  • Toiminnan päätavoite on koota animaatioalan tekijät yhteen, tukea animaationtekijöiden ammatillista identiteettiä, osaamista ja asemaa yhteiskunnassa.
  • Toimimme yhteistyössä muiden alan järjestöjen ja koulujen kanssa alan toimintaedellytysten parantamiseksi.
  • Ylläpidämme  animaation asemaa taiteen ilmaisumuotona  ja lisäämme yleistä tietoisuutta animaatioalasta Suomessa.
  • Pidämme yllä alan kansainvälisiä suhteita ASIFA:n jäsenenä.
  • Toiminnallamme tuemme alan kestävää kehitystä ja elinvoimaisuutta Suomessa tekijöiden näkökulmasta.

Ajankohtaista

Animaatiokillan uudistunut ilme

Vuonna 2019 20-vuotta täyttänyt Animaatiokilta on uudistanut logonsa ja ilmeensä. Tuoreella ilmeellä haluamme nostaa esiin animaation roolin itsenäisenä elokuvakerronnan muotona. Logossa visualisoituu animaation 12 pääperiaatteista ajoitus, ease-in-ease-out sekä arc. Väreissä toistuu perinteisessä piirrosanimaatiossa laajalti käytetty sini-puna -kynän värit. Myös animaattoreille tuttu Onionskin näkyy logossa. Logon on suunnitellut animaattori ja Animaatiokillan hallituksen jäsen, Jouko Raudasoja.
LUE LISÄÄ

ASIFA 60-vuotta juhla-animaatio

Kansainvälinen animaatiojärjestö ASIFA täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Juhlan kunniaksi ASIFA on julkistanut juhla-animaatio -projektin. Kutakin jäsenmaata on pyydetty tekemään lyhyt, maksimissaan 2 minuutin animaatio, jossa kerrotaan kyseisen maan kansallisisista piirteistä, erikoisuuksista, tavoista ja maasta yleensä. Osallistu siis animaation tekoon ja saa oma kädenjälkesi satojen tuhansien ihmisten nähtäväksi. Tyyli ja aihe on vapaa, vain oma mielikuvituksesi on rajana. Ainoastaan seuraavat määreet tulisi huomioida: Maksimi pituus yhdelle animaatiolle 8 sekuntiaKuvasuhde 4096 x 2160 (4k)Framerate 24frEi ääntä Lähetä oma animaatiosi pnq-kuvasarjana sekä…
LUE LISÄÄ

Annecy muistoja Korona-ajan keskellä

Tämän poikkeuksellisen kevään ja tulevan poikkeuksellisen kesänkin keskellä on mukava suunnata katseet viime vuoteen ja Annecyn kansainvälisiin animaatiofestivaaleihin. Animaatiokilta osallistui Annecy International Animation Film Festival ja The International Animation Film Market -yhteistapahtumaan 10.-15.6.2019 Ranskan Annecyssa. Animaatiokiltaa tapahtumassa edusti puheenjohtaja Elina Myllykangas. Annecyn animaatiofestivaali ja MIFA:n ammattilaistapahtuma ovat maailman suurimpia animaatioalan tapahtumia, joka kerää tuhansia alan ammattilaisia ja opiskelijoita Alppien juureen pieneen ranskalaiskylään joka vuosi. Paitsi tänä vuonna.  Tiiviiseen tapahtumaviikkoon mahtuu lyhytelokuvanäytöksiä, luentoja, verkostoitumistilaisuuksia, erikoisnäytöksiä, taidenäyttelyjä, juhlia, palkintogaaloja ja lukuisia kohtaamisia.…
LUE LISÄÄ

Facebook

Nyt se on täällä! Vuoden lyhyin päivä eli Lyhytelokuvapäivä! 📽✨ Vielä ehdit mukaan tapahtumaan, ilmottautumisaikaa on klo 15 saakka.Valitse kuudesta pop-up -paketistamme suosikkisi ja tilaa piristystä kaamokseen täysin ilmaiseksi! 💫 Nuoruus💫 R&A Shorts: Parhaat kotimaiset💫 Lyhytelokuvia lapsille💫 Ihmiskontakteja💫 I Don't know what's happening (animaatiopaketti)💫 Poimintoja Ruotsin lyhytelokuvapäivästälyhytelokuvapaiva.fi/pop-up-paketit---It’s here! The shortest day of the year a.k.a. The Short Film Day!You still have a little time to join in, registration time ends at 3pm!Check out our six pop-up -packages and pick yours!lyhytelokuvapaiva.fi/pop-up-paketit ...
View on Facebook
Top