Historian ensimmäinen yhteispohjoismainen lyhytanimaatioiden pitchaus-tapahtuma, Nordic Animation Pitch järjestetään Helsingissä 15.-17.5.2023.
Lyhytanimaatio on ilmaisuvoimainen taidemuoto. Alan yhteinen tapahtuma, jonka lisää ja vahvistaa yhteispohjoismaalaista yhteistyötä, on kuitenkin puuttunut vielä. Mutta onneksi ei puutu enää. Eri maiden väliset yhteistuotannot tuovat synergiaa koko alalle. Euroopassa tällaiset maiden rajat ylittävä yhteistyö on jo arkipäivää niin pitkissä animaatioelokuvissa kuin myös lyhyt animaatioiden saralla. Pohjoismaat eivät saa jäädä tämän kehityksen ulkoreunalle. Tähän haasteeseen Animaatiokilta on halunnut vastata pitchaus-tapahtuman myötä. Tapahtuman myötä alan tekijät tuodaan yhteen sekä tuetaan lyhytanimaatioiden tuotantomahdollisuuksia.
Animaatiokilta ry:n syksyllä käynnistämä hanke on huolellisen valmistelun tuloksena huipentumassa toukokuussa tapahtumaan, jossa 1-2 animaatiohanketta kustakin Pohjoismaista valmistelee ja kehittelee hanketta. Ohjaajien ja tuottaja-ohjaaja parien mentorina ja valmentajana toimii pitkän linjan animaatiotoimittaja, asiantuntija sekä useissa Euroopan maissa vastaavissa pitchaus-tapahtumissa valmentajana toiminut Nancy Denney-Phelps.
Projektihaku tapahtumaan on auki, hae 20.3. mennessä. Lue lisää täältä.
Hankkeen tuottajana toimii Linnea Salonen ja koordinattorina sekä taiteellisena johtajana Hämid Shajarian.
Pitchaus-tapahtumaa tukevat Taiteen Edistämiskeskus, Nordisk Kulturfond ja Svenska Kulturfonden.
Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Nordic Animation, SAAVA, Anis, Finnanimation, Mikrofilm sekä Gunhil.
Animaatiokilta © 2020. All Rights Reserved.