Blogi

Toukokuu

Kaisa Sollo

Animaation Mentori -ohjelman aktorin mietteitä, osa 2


Kevään 2022 kuluessa olemme tavanneet mentorini Veronica Lasseniuksen kanssa Pikkukalan studiolla maaliskuussa ja huhtikuussa. Miten ihanaa on jutella kasvotusten ja tavata ihmisiä toimistolla ja tapahtumissa! Olen päässyt näkemään pilkahduksia studion elämään (hauskan rento ja boheemi tunnelma!) sekä kuullut esimerkkejä tuotannon kiemuroista, ja viihtynyt Kulman Kunkut -sarjan jaksojen ääressä Areenassa. Suosittelut sille! 

Mentoritapaamisten teemat ovat liittyneet alan työtehtävien ymmärtämiseen ja maailman valloitukseen, sillä olen kiinnostunut etsimään töitä myös ulkomailta. Keskusteluiden pohjalta olen muokannut CV:ni ja portfolioni selkeämmäksi paketiksi, joka näyttää enemmän minulta. Sovimme alussa, että käytän joka viikko 15 minuuttia tulevaisuuden suunnitteluun. Siihen on tullut satsattua usen paljon enemmän aikaa, mutta neuvo antaa rauhan olla ajattelematta tulevaisuutta liikaa silloin, jos epävarmuus tuntuu kuormittavalta. Pikkuhiljaa edetessä ajatukset ehtivät myös kypsyä.

Veronica on auttanut minua ymmärtämään paremmin animaatiotuotannon tiimin rekrytointia. Kun rahoitus pitkän työn tuloksena varmistuu, tuotanto pitää usein käynnistää nopeasti. Osa tekijöistä löytyy verkostojen kautta, ja lisäksi yritykset keskittävät rekrytointinsa tapahtumiin, missä voi tavata tekijöitä kasvotusten ja nopeuttaa siten valintaprosessia. Olen tutustunut kevään aikana uutisiin animaatiostudioiden tulevista projekteista, selvitellyt kiinnostavia alan tapahtumia, ja ollut yhteydessä kiinnostaviin firmoihin. 

Päätin lähteä animaatioalan suurimmille festivaaleille Annecyssä Ranskassa 13.-18.6. ja olen siellä edustamassa Ferlyä Momolu and Friends -sarjan tiimoilta, oppimassa animaatiosta taiteenlajina ja teollisuudenalana, tutustumassa ihmisiin ja inspiroitumassa. Olen osallistunut parina vuonna festivaalin online-versioon, ja on kiinnostavaa päästä ensimmäistä kertaa tapahtumaan mukaan. Jännittävää päästä näkemään miten monenlaisia tekijöitä animaation parissa toimii, ja etenkin Annecy International Animation Film Market kuulostaa mahtavalta tilaisuudelta.

Hienoja animaatiofestivaaleja löytyy onneksi läheltäkin, kuten Animaatiokillan järjestämät Animatricks -animaatiofestivaalit Helsingissä 19.-22.5. Festivaalin ohjelmisto on korkealaatuinen, ja kaltaiselleni alanvaihtajalle Animatricksin Masterclass-luennot ovat kullan arvoisia. On kiinnostavaa kuulla, kun animaatioalan tekijät avaavat projekteja ja työtapojaan. Tämän postauksen kuva on Bio Rexistä, missä Animatricksin pitkien leffojen ohjelmistossa näytettiin Suomen ensinäytöksenä Cartoon Saloonin Wolfwalkers. Mikä onkaan kutkuttavampaa kuin tunnelma ennen odotetun näytöksen alkua!

Anne Savitie

Kuulumisia: Animaationuken kehittelyä ja tarinattoman kerronnan pohdiskelua.


Ryhdyin tekemään animaationukkea, joka perustuu maalaukseeni. Tämä oli angstinen hahmo, jolla on sydän päänä ja luurankovartalo. Kokeilin eri materiaaleja hahmon toteuttamiseen.  Tatu Pohjavirralta sain vinkkejä, miten hän tekee nukkeja. Ongelmakohtia olivat esim: mistä materiaalista tehdä jalat, jotta ne olisivat kestävät? Tatun vinkki on jättää rangan rautalankaa lenkiksi jalkateriin ja tehdä jalkaterän muoto päälle esim. polymeerimassasta, kuten Fimo. Mutta Fimo täytyy lisätä nukkeen, kun nuken voi vielä laittaa uuniin, sillä Fimo täytyy kovettaa uunissa. Tein luurankohahmon aika valmiiksi ja testasin sen animoimista. Totesin, että nuken ranka oli liian jäykkä. Tatulta sain vinkkejä, miten tehdä parempi nukke. Seuraavaksi tavoitteenani on tehdä uusi, parempi ranka nukelle.

Tatulta sain myös tsemppiä apurahahakuun. Yksi vinkeistä oli se, että samaa hakemusta kannattaa laittaa hakuihin monta kertaa, jopa vuosia, niin voi jossain vaiheessa tärpätä. Vaikka tavoitteeni on saada kasaan oma kalusto ja luoda olosuhteet, joissa voin lähes täysin riippumattomasti tehdä stop motion -animatiota, niin päätin silti hakea apurahoja prosessiin. Sainkin yhden korona-apurahan Taikelta, kahdeksi kuukaudeksi, osittain stop motion- animaation kehittelyä varten. Eli aina kannatta yrittää! Ei siitä apurahasta ainakaan haittaa ole.

Keskustelimme myös siitä, minkälainen tasopöytä olisi hyvä animaation kuvauksiin. Kaveriltani sain vinkin videosta, jossa rakennetaan tasopöytä animaatiota varten. Videon tasopöytä vaikuttaa hyvältä, eikä liian vaikealta toteuttaa: 

Tajusin tässä vaiheessa, että isompaa ja toimivampaa tasopöytää varten tavitsen kyllä työhuoneen, eli sellainen täytyy löytää, ennenkuin hommassa voi edetä. Jatkoimme Tatun kanssa myös keskustelua siitä, millainen kamera minun kannattaisi hankkia.

Pohdimme myös siitä, mistä lähtökohdista tehdä elokuvaa. Jos animaatiossa ei ole tarinaa tai selkeää juonta, miten sitä suunnitellaan ja miten siitä voisi tulla hyvä?  Tatun hieno Lepatus-piirrosanimaatio (löytyy Vimeosta) on tehty animoimalla koko ajan elokuvaa sen edetessä eteenpäin, ilman varsinaista alustavaa käsikirjoitusta. Entä, jos lähtökohta on enemmän visuaalinen kuin tarinallinen? Itseäni kiinnostaa tässä kohtaa konkreettiseen tekemiseen kiinni pääseminen, en halua juuttua siihen ajatukseen, että pitäisi olla tarina lähtökohtana ja selkeä käsikirjoitus. Tämä animaatio-ideani on lähtökohdaltaan vähän erilainen, ja siitä voisi tulla esim installaatio, jollei elokuvaa. Alkoi hahmottumaan sekin, että eräänlaisten ”elävöitettyjen maalauksien” tekeminen on minulle hyvä lähtökohta, koska animaatio perustuu maalauksiin, jotka tein taannoin. Aloin myös pyöritellä teemoja mielessäni, ja yhdeksi niistä nousi ikäkaudet ja niiden liittäminen anatomiaan.

Olen prosessin aikana suuresti nauttinut juuri konkreettiseen tekemiseen palaamisesta: nuken teosta, taustojen maalaamisesta, animoimisesta, muovailusta. Ne saavat minut muistamaan, miksi alunperin ihastuin animaation tekemiseen. Tuntuu kuitenkin paheelliselta aloittaa konkreettinen tekeminen ennen käsikirjoituksen valmistumista. Se on vastoin sitä, mitä koulussa on opetettu. Mutta koska en ole nyt riippuvainen kenestäkään, voin tehdä niinkuin minua kiinnostaa.

Viimeisessä tapaamisessa kävimme hieman myös läpi projektin hallintaa. Elokuvan kuvat olis hyvä purkaa listaksi ja pitää tuotantopäiväkirjaa ja kirjanpitoa siitä, mitä kaikkea pitää tehdä ja merkata, milloin on tehty jokin asia. Näin myös alkaa hahmottua, kuinka paljon jonkun asian tekemiseen menee aikaa.

Ami Lindholm on postannut viime aikoina Insta-tililleen osia luennoistaan, joita hän on pitänyt, Aalto-yliopistossa aiheesta  Indieanimaation sankari ja Paperihatuille aiheesta Näin tuotat oman lyhärisi. Suosittelen kaikille tsekkaamaan nämä, ja menisin kyllä Amin luennolle itsekin, jos tarjoutuisi mahdollisuus!  Indieanimaation sankari- luennon pointteja Ami poimii näin Insta-tilillään:

 ” Hypoteesi: jos joku asia on itselle tärkeä niin se on todennäköisesti tärkeä myös muille.”

”Parempi valmis kuin hyvä.” 

”Muista tehdä paskasti!” ja 

” Ketään ei kiinnosta, mutta kaikki ovat kovin ilahtuneita kun olet tehnyt teoksesi.”

Kiitti Ami, näiden voimalla eteenpäin! Kirjasin ylös myös Tatun kannustavan kommentin:

”Tee pois vaan se leffa kuleksimasta”.

Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta itse tekeminen on kyllä sata kertaa innostavampaa ja mielekkäämpää kuin ei-tekeminen.

Tiina Manninen


Pääsin Toukokuun alkutaipaleilla takaisin työelämään, tällä kertaa konsepti taiteilijana. Tämä oli minullekin yllätys, sillä vaikka konsepti taide on aina kiinnostanut minua en ajatellut kykyjeni riittävän siihen. Etenkin taustat ovat jo kauan olleet mukavuusalueen ulkopuolella, mutta halusin haastaa itseni ja tartuin tuumasta toimeen. Nyt voin ylpeänä kertoa teille, että pidän taustojen kuvittamisesta! Koen myös olevani hyvä siinä ja tämä “uusi” kyky varmasti auttaa minua myös tulevaisuudessa. Tykkään etenkin värimaailman ja palettien suunnittelusta ja sitä ei juurikaan pääse tekemään storyboard artist roolissa.   

Ennen kuin kuulin tästä työkeikasta, juttelin mentorini Kari Juusosen kanssa tulevaisuudesta ja unelma ammatistani. Silloin sanoin, empimättä, storyboard artist. Ajattelin, että oli korkea aika tehdä päätös ja tähänkin asti olen tehnyt tyytyväisenä storyboard artistin töitä. Sen lisäksi heillä on hyvä työllistymismahdollisuus Suomessa ja maailmalla. Se oli ns. “turvallisin” vaihtoehto. Sovimme Juusosen kanssa tehtävistä, jotka auttaisivat minua rakentamaan ja parantamaan portfoliota storyboard artist ura mielessä. 

En kuitenkaan ottanut huomioon, kuinka paljon tulisin pitämään konseptoinnista ja kuinka “oikealta” se tuntuisi. Tässä on vain pelkona se, että mitä jos en onnistukaan konsepti taiteilijana? Entä mentori miitit? Me suunniteltiin kaikki storyboard artist uran näkökulmasta, nyt ne pitäisi taas kääntää päälaelleen, ja miettiä uudestaan mutta konsepti taiteilijan portfoliota edistävänä. Kuinka kauan voin pomppia kahden uran välillä ja samalla työllistyä? Tätä kriiseilyä on jatkunut jo Toukokuusta asti eikä vastausta näy horisontissa. 

Onneksi olen työllistynyt ainakin pariksi kuukaudeksi ja voin keskittyä edistämään kykyjäni konsepti taiteilijana. Toivottavasti näiden parin kuukauden aikana pystyn tekemään päätöksen ja pysymään siinä, mutta jos en, saatan kallistua kahden portfolion tekemiseen yhden sijasta. Tietenkin jälkimmäinen vaihtoehto olisi se suurin työurakka, mutta en ole koskaan karsastanut itse työntekoa, ehkä ennemmin päätöksentekoa. En koe olevani vieläkään valmis rajoittamaan itseäni vain yhteen työnkuvaan, kun nautin molemmista työnkuvista ja innostun uuden oppimisesta. 

Näiden parin kuukauden aikana olen myös aktiivisesti hakenut kokoaikatöitä animaatio sekä pelialalta ja omaksi yllätykseksi olen päässyt monta kertaa taide tehtävistä haastatteluun asti. Eräänkin tapauksen kanssa olin jo loppusuoralla, mutta päätös viime hetkellä kohdistu toiseen. Vaikka se silloin kirpaisi, olen tyytyväinen itseeni. Olen kehittynyt paljon viime kuukausien aikana taiteilijana ja animaattorina, ja minusta tuntuu, että urakehitykseni on vasta vain alussa. Suunta on vain ylöspäin! 

Maaliskuu

Kaisa Sollo


Animaation Mentori -ohjelman aktorin mietteitä, osa 1


Pidimme Veronica Lasseniuksen kanssa ensimmäisen mentoritapaamisemme videopuhelun välityksellä helmikuussa 2022. Etätapaamiset ovat molemmille arkea, joten tutustuminen oli luontevaa ja aika sujahti nopeasti. 

Kävimme läpi tavoitteita ohjelmalle ja juttelimme taustastani, nykyisestä roolistani, sekä odotuksistani. On mahtavaa jutella henkilön kanssa, jolla on pitkä kokemus animaatio-alasta. Sain uusia näkökulmia alan työtehtäviin, sekä vinkkejä käytännön asioihin, joiden kanssa painin päivittäin. Veronica osasi nostaa esiin hyödyllisiä asioita persoonastani ja taidoistani, ja hän antoi hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Mistä pidän eniten nykyisessä roolissani, onko se mitä haluan tehdä jatkossakin? Miten esittelen osaamistani, kun siihen kuuluu muutakin kuin piirtämistä? 

Uudelle alalle pyrkimisessä pelottavinta on ollut laittaa itsensä likoon, ryhtyä asiantuntijasta aloittelijaksi. Samalla on ollut virkistävää oppia uutta, saada tehdä työtä josta on unelmoinut, sekä käyttää olemassaolevia taitoja uudella tavalla. Tulevaisuuden suunnittelu on ollut haastavaa, kun on vasta vähän kokemusta alalta ja eri työnkuvista. Veronican neuvot ja kysymykset tulivat siis tarpeeseen.


Ferlyllä meillä on Momolu and Friends -sarjassa pieni työryhmä, ja laajat työnkuvat antavat mahdollisuuden oppia useita tehtäviä. Tiimin kasvaessa olen saanut kasvaa Lead Designer -roolista Design Supervisor ja Art Director -rooliin. Työn painopiste on vaihtunut suunnittelutehtävistä visuaalisen linjan hallintaan ja taiteelliseen johtamiseen, jossa kommunikaatio ja delegointi ovat tärkeitä. Nautin nykyisestä työtehtävien yhdistelmästä, sillä saan vetää mukavaa ja osaavaa tiimiä, sekä tehdä jonkin verran itsenäistä suunnittelutyötä. Luonteeltani olen tarkka ja yksityiskohtiin uppoutuva. Määritellyssä visuaalisessa tyylissä pysyminen on minulle tuttua aiemman urani kautta, jossa käsittelin eri taiteilijoiden kuvioita. Tiimin vetämisessä on vastuuta, mutta koin enemmän suorituspaineita ollessani projektin ainoa suunnittelija. Tiimissä tehtäviä voi jakaa suunnittelijoiden vahvuuksien ja työtilanteen mukaan. Tuntuu hyvältä, kun asiat etenevät, kansiot täyttyvät upeasta sisällöstä, ja yhteistyö sujuu. 

Yhteistyön tekeminen onkin animaatio-alalla erityisen tärkeä asia. Animaatio-alan ihmiset ovat ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Tsemppaava ilmapiiri tulee ilmi tapahtumissa ja ihmisiä kohdatessa, ja se veti minutkin alalle. Koen olevani ensisijaisesti suunnittelija, mutta supervoimani taitaa kuitenkin olla halu tehdä yhdessä töitä ja saada prosessi toimimaan. Löytyykö jatkossakin tehtäviä, jossa taidot voi yhdistää yhtä hyvin? Se jää nähtäväksi, mutta sitä kohden mennään luottavaisin mielin!

Anne Savitie


Miten ylittää oma kynnyksensä tekemisen aloittamiseen? 

-Tehtävänä animaatiotestin tekeminen.


Sellaisenkin asian tekemiseen voi tulla kynnys, minkä tekemistä on aiemmin rakastanut. Tämä kynnys voi syntyä vähitellen monesta asiasta, esimerkiksi erilaisista vastoinkäymisistä, haasteista ja tekemiseen tulleesta, liian pitkäksi venyneestä tauosta, jonka aikana kehitys on kehittynyt, ohjelmat päivittyneet ja tekniikka mennyt eteenpäin. No, maailma tarvitsee kuitenkin hyviä tarinoita aina, se on asia, mikä ei muutu. Ja lopulta on kohdattava omat estonsa ja kysyttävä itse itseltään: Miksi en tee sitä mitä rakastan, jos sen tekeminen on luonnossani?

Mentorini Tatu Pohjavirta  ja hänen hienot animaatioelokuvansa olivat minulle toki jo ennestään tuttuja, mutta Mentori-ohjelmaan mukaan pääseminen antoi minulle  mahdollisuuden kysellä häneltä kaikkea, jota ei muuten tulisi kysyttyä ja oppia Tatun tiedoista ja kokemuksista.  Ensimmäiseen tapaamiseen kirjoitin listan kysymyksiä Tatulle. Ne keskittyivät lähinnä stop motion- animaation tekemisen tekniseen puoleen, joka minulla kaipaa päivittämistä. Mutta yhtä tärkeä, jollei tärkeämpikin tavoite osallistumisessani Mentori-ohjelmaan on se, että saan vähän taputusta olkapäälle tai ehkä mieluumminkin potkun persuukselle : Että annan itselleni luvan tehdä sitä mitä haluan ja mikä minulta käy luonnostaan. Lopulta aloittaminen on tietenkin itsestä kiinni, mutta ei pieni apu ja tuki ulkopuolelta ole koskaan haitaksi. Luovuus on herkkä ja henkilökohtainen asia.  Ja ideamaailman konkretisoituminen vaatii paljon työtä ja uskoa ideoihin. Ensimmäisen mentori- tapaamisen lopuksi päädyimme siihen, että  tehtävänäni olisi seuraavaan tapaamiseen mennessä tehdä ensimmäiset testit littyen animaatioideaani, jota olen pyöritellyt. Konkretia on hyvästä, sillä pelkässä ideamaailmassa olen uiskennellut jo aivan tarpeeksi pitkään.

Lähdin toteuttamaan stop motion-animaation keinoin mielessäni kypsynyttä selkeää kuvaa, jossa hengityksen mukana keuhkoista kasvavat juuret. Päätin testata siihen tekniikkana vaha-animaatiota, ja animoin lasilla, kameran kuvatessa ylhäältä päin. Valmistellessani kuvaa: maalatessani taustaa ja miettiessäni ja testaillessani erilaisia materiaaleja animaation tekoon, ajatukseni kyseisestä kuvasta konkretisoituivat huomattavasti. Ja samalla tuli selväksi, että näennäisesti yksinkertainenkaan kuva ei ole niin yksinkertainen, kun sen toteuttaa animaationa! Tutkin keuhkojen ja hengityksen anatomiaa ja sitä, miten juuret kasvavat maahan. Tuntui hyvältä päästä aloittamaan, siirtyä ideamaailmasta vaihteeksi konkretiaan, vaikka se onkin vähän jännittävä askel. Animaatiotesteistä hahmottuu paremmin myös se,  minkälaista kalustoa minun tulisi hankkia. Haaveissa on myös helposti pimennettävän studion/työhuoneen löytäminen.   

Tiina Manninen

Aktorin ajatuksia ja fiiliksiä, osa 1


Minulla oli heti ensikättelyssä selkeä tavoite tähän mentorointiohjelmaan ja se oli sekä edelleen on
työllistyä. Ilahduin, kun Kari Juusonen ensimmäisenä sanoi, että juuri se puhutteli häntä minun
motivaatiokirjeessä. Se innokkuus päästä tekemään ja luomaan, sillä yksistään jo pääsee pitkälle.
Tietenkin olin super hermostunut ennen ensimmäistä tapaamista, yritin jopa kirjoittaa asioita ylös
ennen sitä, pelätessäni sanovani jotain väärin tai änkyttäväni, mutta kun Zoom-puhelu alkoi
unohtuivat skriptini kokonaan. Tapaaminen tuntui enemmän vanhalle tutulle juttelemisesta ja pääsin
avautumaan peloistani sekä ahdingosta työn löytämisen ja töissä käymisen suhteen. Olen tehnyt töitä
storyboard artistina jo aiemmin, mutta silloinkin minulla oli aina fiiliksen se, etten osannut tai tiennyt
mitä teen. Siitä syystä olen jo pitkään miettinyt onko tämä ala minulle, jos kerran en edes koe
osaavani alaan kuuluvia hommia. Onneksi Kari Juusonen osasi lohduttaa minua siinäkin, hän kertoi
minulle, ettei se ole lainkaan negatiivinen juttu, se epävarmuus. Se vain todistaa kuinka paljon välitän
tästä duunista ja samalla myös kannustaa oppimaan. Ei kukaan ole seppä syntyessään vai miten se
sananlasku meni.

Nyt kun ensimmäinen tapaaminen on takanapäin, olen napannut kiinni meidän asettamista tehtävistä,
isoin niistä ollen tulevaisuuden suunnittelu. Jotta työllistyisin, täytyy minun keskittää työnhakuni. Mikä
on unelma toimenkuvani? Olisiko se edelleen storyboarding? Vai kenties konseptitaide sekä
suunnittelu? Portfolion kunnostuksen suhteen päätöksenteko auttaisi huomattavasti, sillä olisi hyvä,
jos portfolio keskittyisi vain yhteen toimenkuvaan eikä olisi niin kaiken kattava. Harmillisesti, tätä
kirjoittaessani olen edelleen kahden välillä, mutta olen varma löytäväni sen “it” -jutun
mentorointiohjelman kautta. Jo yhden tapaamisen jälkeen, olen heittäytynyt työnhakuun uudella
energialla ja asenteella. Odottelen seuraavaa tapaamista jo innolla!

Top