Blogi

Kaisa Sollo


Animaation Mentori -ohjelman aktorin mietteitä, osa 1


Pidimme Veronica Lasseniuksen kanssa ensimmäisen mentoritapaamisemme videopuhelun välityksellä helmikuussa 2022. Etätapaamiset ovat molemmille arkea, joten tutustuminen oli luontevaa ja aika sujahti nopeasti. 

Kävimme läpi tavoitteita ohjelmalle ja juttelimme taustastani, nykyisestä roolistani, sekä odotuksistani. On mahtavaa jutella henkilön kanssa, jolla on pitkä kokemus animaatio-alasta. Sain uusia näkökulmia alan työtehtäviin, sekä vinkkejä käytännön asioihin, joiden kanssa painin päivittäin. Veronica osasi nostaa esiin hyödyllisiä asioita persoonastani ja taidoistani, ja hän antoi hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Mistä pidän eniten nykyisessä roolissani, onko se mitä haluan tehdä jatkossakin? Miten esittelen osaamistani, kun siihen kuuluu muutakin kuin piirtämistä? 

Uudelle alalle pyrkimisessä pelottavinta on ollut laittaa itsensä likoon, ryhtyä asiantuntijasta aloittelijaksi. Samalla on ollut virkistävää oppia uutta, saada tehdä työtä josta on unelmoinut, sekä käyttää olemassaolevia taitoja uudella tavalla. Tulevaisuuden suunnittelu on ollut haastavaa, kun on vasta vähän kokemusta alalta ja eri työnkuvista. Veronican neuvot ja kysymykset tulivat siis tarpeeseen.


Ferlyllä meillä on Momolu and Friends -sarjassa pieni työryhmä, ja laajat työnkuvat antavat mahdollisuuden oppia useita tehtäviä. Tiimin kasvaessa olen saanut kasvaa Lead Designer -roolista Design Supervisor ja Art Director -rooliin. Työn painopiste on vaihtunut suunnittelutehtävistä visuaalisen linjan hallintaan ja taiteelliseen johtamiseen, jossa kommunikaatio ja delegointi ovat tärkeitä. Nautin nykyisestä työtehtävien yhdistelmästä, sillä saan vetää mukavaa ja osaavaa tiimiä, sekä tehdä jonkin verran itsenäistä suunnittelutyötä. Luonteeltani olen tarkka ja yksityiskohtiin uppoutuva. Määritellyssä visuaalisessa tyylissä pysyminen on minulle tuttua aiemman urani kautta, jossa käsittelin eri taiteilijoiden kuvioita. Tiimin vetämisessä on vastuuta, mutta koin enemmän suorituspaineita ollessani projektin ainoa suunnittelija. Tiimissä tehtäviä voi jakaa suunnittelijoiden vahvuuksien ja työtilanteen mukaan. Tuntuu hyvältä, kun asiat etenevät, kansiot täyttyvät upeasta sisällöstä, ja yhteistyö sujuu. 

Yhteistyön tekeminen onkin animaatio-alalla erityisen tärkeä asia. Animaatio-alan ihmiset ovat ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Tsemppaava ilmapiiri tulee ilmi tapahtumissa ja ihmisiä kohdatessa, ja se veti minutkin alalle. Koen olevani ensisijaisesti suunnittelija, mutta supervoimani taitaa kuitenkin olla halu tehdä yhdessä töitä ja saada prosessi toimimaan. Löytyykö jatkossakin tehtäviä, jossa taidot voi yhdistää yhtä hyvin? Se jää nähtäväksi, mutta sitä kohden mennään luottavaisin mielin!

Anne Savitie


Miten ylittää oma kynnyksensä tekemisen aloittamiseen? 

-Tehtävänä animaatiotestin tekeminen.


Sellaisenkin asian tekemiseen voi tulla kynnys, minkä tekemistä on aiemmin rakastanut. Tämä kynnys voi syntyä vähitellen monesta asiasta, esimerkiksi erilaisista vastoinkäymisistä, haasteista ja tekemiseen tulleesta, liian pitkäksi venyneestä tauosta, jonka aikana kehitys on kehittynyt, ohjelmat päivittyneet ja tekniikka mennyt eteenpäin. No, maailma tarvitsee kuitenkin hyviä tarinoita aina, se on asia, mikä ei muutu. Ja lopulta on kohdattava omat estonsa ja kysyttävä itse itseltään: Miksi en tee sitä mitä rakastan, jos sen tekeminen on luonnossani?

Mentorini Tatu Pohjavirta  ja hänen hienot animaatioelokuvansa olivat minulle toki jo ennestään tuttuja, mutta Mentori-ohjelmaan mukaan pääseminen antoi minulle  mahdollisuuden kysellä häneltä kaikkea, jota ei muuten tulisi kysyttyä ja oppia Tatun tiedoista ja kokemuksista.  Ensimmäiseen tapaamiseen kirjoitin listan kysymyksiä Tatulle. Ne keskittyivät lähinnä stop motion- animaation tekemisen tekniseen puoleen, joka minulla kaipaa päivittämistä. Mutta yhtä tärkeä, jollei tärkeämpikin tavoite osallistumisessani Mentori-ohjelmaan on se, että saan vähän taputusta olkapäälle tai ehkä mieluumminkin potkun persuukselle : Että annan itselleni luvan tehdä sitä mitä haluan ja mikä minulta käy luonnostaan. Lopulta aloittaminen on tietenkin itsestä kiinni, mutta ei pieni apu ja tuki ulkopuolelta ole koskaan haitaksi. Luovuus on herkkä ja henkilökohtainen asia.  Ja ideamaailman konkretisoituminen vaatii paljon työtä ja uskoa ideoihin. Ensimmäisen mentori- tapaamisen lopuksi päädyimme siihen, että  tehtävänäni olisi seuraavaan tapaamiseen mennessä tehdä ensimmäiset testit littyen animaatioideaani, jota olen pyöritellyt. Konkretia on hyvästä, sillä pelkässä ideamaailmassa olen uiskennellut jo aivan tarpeeksi pitkään.

Lähdin toteuttamaan stop motion-animaation keinoin mielessäni kypsynyttä selkeää kuvaa, jossa hengityksen mukana keuhkoista kasvavat juuret. Päätin testata siihen tekniikkana vaha-animaatiota, ja animoin lasilla, kameran kuvatessa ylhäältä päin. Valmistellessani kuvaa: maalatessani taustaa ja miettiessäni ja testaillessani erilaisia materiaaleja animaation tekoon, ajatukseni kyseisestä kuvasta konkretisoituivat huomattavasti. Ja samalla tuli selväksi, että näennäisesti yksinkertainenkaan kuva ei ole niin yksinkertainen, kun sen toteuttaa animaationa! Tutkin keuhkojen ja hengityksen anatomiaa ja sitä, miten juuret kasvavat maahan. Tuntui hyvältä päästä aloittamaan, siirtyä ideamaailmasta vaihteeksi konkretiaan, vaikka se onkin vähän jännittävä askel. Animaatiotesteistä hahmottuu paremmin myös se,  minkälaista kalustoa minun tulisi hankkia. Haaveissa on myös helposti pimennettävän studion/työhuoneen löytäminen.   

Tiina Manninen

Aktorin ajatuksia ja fiiliksiä, osa 1


Minulla oli heti ensikättelyssä selkeä tavoite tähän mentorointiohjelmaan ja se oli sekä edelleen on
työllistyä. Ilahduin, kun Kari Juusonen ensimmäisenä sanoi, että juuri se puhutteli häntä minun
motivaatiokirjeessä. Se innokkuus päästä tekemään ja luomaan, sillä yksistään jo pääsee pitkälle.
Tietenkin olin super hermostunut ennen ensimmäistä tapaamista, yritin jopa kirjoittaa asioita ylös
ennen sitä, pelätessäni sanovani jotain väärin tai änkyttäväni, mutta kun Zoom-puhelu alkoi
unohtuivat skriptini kokonaan. Tapaaminen tuntui enemmän vanhalle tutulle juttelemisesta ja pääsin
avautumaan peloistani sekä ahdingosta työn löytämisen ja töissä käymisen suhteen. Olen tehnyt töitä
storyboard artistina jo aiemmin, mutta silloinkin minulla oli aina fiiliksen se, etten osannut tai tiennyt
mitä teen. Siitä syystä olen jo pitkään miettinyt onko tämä ala minulle, jos kerran en edes koe
osaavani alaan kuuluvia hommia. Onneksi Kari Juusonen osasi lohduttaa minua siinäkin, hän kertoi
minulle, ettei se ole lainkaan negatiivinen juttu, se epävarmuus. Se vain todistaa kuinka paljon välitän
tästä duunista ja samalla myös kannustaa oppimaan. Ei kukaan ole seppä syntyessään vai miten se
sananlasku meni.

Nyt kun ensimmäinen tapaaminen on takanapäin, olen napannut kiinni meidän asettamista tehtävistä,
isoin niistä ollen tulevaisuuden suunnittelu. Jotta työllistyisin, täytyy minun keskittää työnhakuni. Mikä
on unelma toimenkuvani? Olisiko se edelleen storyboarding? Vai kenties konseptitaide sekä
suunnittelu? Portfolion kunnostuksen suhteen päätöksenteko auttaisi huomattavasti, sillä olisi hyvä,
jos portfolio keskittyisi vain yhteen toimenkuvaan eikä olisi niin kaiken kattava. Harmillisesti, tätä
kirjoittaessani olen edelleen kahden välillä, mutta olen varma löytäväni sen “it” -jutun
mentorointiohjelman kautta. Jo yhden tapaamisen jälkeen, olen heittäytynyt työnhakuun uudella
energialla ja asenteella. Odottelen seuraavaa tapaamista jo innolla!

Top