Syyskuinen Cartoon Forum esitteli poikkeuksellisen hankkeen: ranskalainen animaatiosarja, joka pohjautuu suomalaisen sarjakuvaan. Suomalaisia hankkeita on toki ollut tässä eurooppalaisen tv-animaation yhteistuotantotapahtumassa maailman sivu, mutta lähinnä suomalaisen tuottajien voimin.
Cartoon Forum on vuosittain aina vuodesta 1990 järjestetty eurooppalaisen tv-animaation yhteistuotanto- ja rahoitustapahtuma. Se kokosi tänä vuonna 883 osanottajaa 46 maasta eteläranskalaiseen Toulousen kaupunkiin.
Tuottajat esittelivät 55 valittua, tuotannon eri vaiheissa olevaa sarjahanketta ja paikalla olleilla rahoittajilla ja tv-kanavien ostajilla oli mahdollisuus lähteä niihin mukaan. Aina näin ei käy, mutta Cartoon laskee, että kaikkiaan Cartoon Forumeissa on rahoituksen saanut 886 tv-sarjaa. Niiden keräämä rahoitus on yhteensä 3,1 miljardia euroa.
Voroa ranskaksi
Ranskalaistuottajien nappaama sarjakuva on Janne Kukkosen Voro. Vuosina 2016 – 2021 ilmestynyt trilogia on huolella tehty fantasiaseikkailu. Kukkonen on valmistunut Turun taideakatemiasta animaatio-ohjaajaksi, ja tämäkin ammattitaito näkyy sarjakuvassa.
Voro on käännetty useille kielille, se on ilmestynyt jo ainakin Yhdysvalloissa, Tsekissä ja Venäjällä sekä Ranskassa, jossa sen julkaisi Casterman. Tulossa ovat käännökset Italiassa ja Puolassa.
Hanketta pyörittävän, Ranskan sarjakuvafestivaaleistaan tunnetussa Angoulêmessa sijaitsevan Les Films du Poisson Rouge -studion toimitusjohtaja Catherine Estevès kertoi Toulouse’ssa, miksi he olivat Voroon tarttuneet.
“Tarinassa on kaikkea: rakkaus, huumori, seikkailu, jännitys, petos…” Hän luonnehti sarjan maailmaa kylmäksi, tyylitellysti vanhaan aikaan sijoittuvaksi vuorineen ja fantasiaelementteineen.
Kohdeyleisö ovat nuoret aikuiset, jotka ovat tottuneet animeen, hän sanoo. Sarjakuva on tuottajien mukaan tehty hieman animaatiota nuoremmalle yleisölle.
Tausta-artisti Quentin Regnes sanoo, että Voron maailmassa on todella mahdollisuus tehdä voimakkaita ja kauniita kuvia. “Maisemat ovat näyttäviä, olkoon se linnoitus, vuono tai vaikka salaperäinen metsä. Valolla on pääosa monessa kohtauksessa, se luo maailman.”
Ohjaaja Yannick Zanchetta korostaa hänkin tarinan ohjaamista hieman aikuisemmalle yleisölle. Tämä näkyy hänen mukaansa graafisessa tyylissä. “Trailerissa erkanimme sarjakuvan taustoista tehden niistä elokuvallisempia, kuvallista realismia.”
Pohjolaa animeyleisölle
Sarjaan on tulossa 16 osaa, kukin 26 minuuttia pitkä. Samalla on tarkoitus laatia videopeli. Molemmat tehdään erikseen, mutta julkistetaan samaan aikaan.
“Meidät veti hankkeeseen se, kuinka lähellä Voron maailma on videopeliä”, sanoo pelistä vastaavan Why not AI:n Jean-Martial Lefranc. Sarja on osin hiukan väkivaltainen, hän sanoo. “Siksi vanhensimme hiukan hahmoja sarjakuvaan verrattuina.”
Nyt nähty pitch oli hankkeen ensimmäinen esittely kansainväliselle yleisölle. Hanke on nyt kehittelyvaiheessa, matkaa valmiiksi tuotteeksi on vielä jäljellä. Valmiina on teaser ja production bible eli käsikirja sarjan hahmoista, visuaalisesta maailmasta ja kerronnasta.
Kuvasuunnittelu on menossa, Catherine Estevès kertoo, ja tavoite on saada sarja esityskuntoon vuonna 2023. Jos siis rahoitus järjestyy.
“Sarja on animeyleisölle, mutta sillä on erilainen visuaalinen asu”, Estevès tähdentää vielä kerran. “Tarina on eurooppalainen, pohjautuu eurooppalaisiin myytteihin.”
Valoa masennukseen
Nuorille ja aikuisille tehtävien animaatiosarjojen suosion kasvu näkyi tänäkin vuonna. Takavuosina tv-sarjat suunnattiin lähes poikkeuksetta hyvin nuorelle yleisölle ja tv-kanavat oli hankalaa saada jotakin muuta ostamaan.
Vakavatkin aiheet voivat päätyä animaatiosarjoiksi. Ranskalainen Starting with hope käsittelee masennusta. “Siitä kärsii Euroopassa 50,3 miljoonaa ihmistä, Ranskassa kolme miljoonaa”, muistutti tuottaja Diana Hentulescu.
Ohjaaja Kèota Dengmanara kertoo, että sarjan kohdeyleisönä ovat kaikki masentuneet, heidän läheisensä ja ne, jotka haluavat lisää tietoa. “Mottomme on: pienikin valo voi läpäistä tummimmatkin varjot.”
Usein symbolisin kuvin kerrotut jaksot sisältävät kukin yhden masentuneen ihmisen tarinan. Ne pohjautuvat animaatiossa dokumenttityylisinä kuultaviin haastatteluihin ja joka jaksolla on oma animaatiotyyli sekä 4 – 5 ohjaajaa. Tämä takaa kerronnan vaihtelun.
“Masennus ei näy ulospäin, siksi se on kuvattava masentuneen oman kokemuksen kautta”, Hentulescu sanoo. Tavoite on saada 13 x 4′ sarja valmiiksi jo ensi vuonna.
Erilaista elämää
Toinen tv-animaation valtavirrasta poikkeava sarjahanke on ranskalainen What it takes. Tämä 8 x 26′ sarja kertoo nuorista, jotka eivät mahdu binäärisiin sukupuoli-identiteetteihin. Tarina aukeaa yksinäisestä kamppailusta yhteisen rintamaan puolustamaan erilaisuutta ja mahdollisuutta elää haluamallaan tavalla.
Käsikirjoituksen laativat ja ohjauksesta vastaavat Kelsi Phung ja Fabien Corre. Tämä on Gobelins-animaatiokoulusta valmistuneiden ensimmäinen sarja ja pohjautuu heidän lopputyöhönsä.
“Elokuvat ja tv-sarjat ovat kaikki työkaluja, joilla auttaa ihmisiä ymmärtämään itseään, olemaan oma itsensä”, Phung sanoo.
Sarjan jokainen osa keskittyy yhteen ihmiseen, Corre sanoo. “Pitkä jakso antaa mahdollisuuden tutustua kunnolla yhteen ihmiseen.”
Teknisesti sarja tehdään 3D:nä ja siirretään siitä 2D:lle, Corre kertoo. Piirros on vahvaa viivapiirrosta, josta voi löytää yhtäläisyyksiä sarjakuvan ilmaisuun. Voimakkaat värit lisäävät kerronnan painoa.
Diilerit kertovat
Cannabiz-sarjaa tuskin nähdään joka maan televisiokanavilla. Se on 10 x 5′ dokumenttianimaatio kannabiksen kauppiasta. Autenttisen haastattelun pohjalle tehty, melko realistiseen tyyliin piirretty animaatio kertoo diilereiden arkipäivästä.
Ensimmäinen osa on jo valmis. Siinä vaalea sinisilmäinen skootterilla ajava tyttö kertoo, kuinka hän pärjäsi ulkonäkönsä vuoksi hyvin kannabiksen myynnissä: poliisi pysäytti lähinnä tummaihoisia.
“On päästävä haastateltavien sydämeen, jotta he puhuvat totta”, sanoo yksi kolmesta ohjaajasta, Victorien Tardif. “Kuten kaikissa dokumenteissa.”
Tämä on mahdollista valitun välineen vuoksi, sanoo tuottaja Christian Pfohl. “Animaatio sallii diilereiden puhuvan tuntemattomina ja siksi he voivat puhua avoimesti ja rehellisesti.” Haastateltavan suojaa korostaa sekin, että haastattelut lukee elokuvassa näyttelijä.
Pohjois-Haagan kuningaskunta
Suomalaisväriä näkyi joissakin hankkeissa. Lapsille suunnattu Saskatoons on suomalais-portugalialais-espanjalainen hanke, jonka tuottaja on Pikkukalan Pablo Jordi. Sarjaan on suunnitteilla 52 osaa, kukin 11 minuuttia.
Tekijät luonnehtivat sarjaa mysteerikomediaksi. “Tarinat yhdistävät muinaiset taikaesineet ja kahden tytön toiminnan”, Jordi kuvaa Lissaboniin sijoittuvia tarinoita.
Joka jaksossa jokin arkeologinen esine liittyy tarinaan ja nuoret sisarukset pelastavat maailman eri vaaroilta, sanoo käsikirjoittaja Myles McLeod.
Tavoite on saada 3,5 miljoonan euron budjetin sarja tuotantoon vuoden 2023 alusta.
Troll Karl and Lillan on 52 x 11′ sarjahanke, jonka ohjaaja sekä toinen käsikirjoittaja on Eliza Jäppinen. Hänen Visible Realms -yhtiönsä lisäksi mukana on osatuottajia Saksasta ja Norjasta.
Seikkailukomedian ajatus on tuoda vanhan ajan pohjoismaisten satujen taikaa nykyaikaan. Tapahtumapaikkana on – tämä kuulostaa komealta englanniksi – Kingdom of Northern Haga, siis Helsingin Pohjois-Haaga. Lähiöympäristössä satujen taikuus sekoittuu perheen elämään.
“Inspiraatio tulee Elizan omista kokemuksista Pohjois-Hagassa”, kertoivat hankkeen esitelleet toinen käsikirjoittaja Alison Norrington ja tuottaja Kristine Knudsen.
Teemat ovat luottamus, leikin ihme ja perhe kaikissa muodoissaan, he kertoivat. “Kuvissa yhdistyvät pohjoismaisen taiteen visuaalinen tyyli ja nykykuvitus.”
Hankkeen budjetti on 8 miljoonaa euroa eli 14 000 euroa minuutilta. Tuotantoon on tarkoitus päästä vuonna 2023 ja koko sarja olisi valmis alkuvuodesta 2025.
Dokumenttien vuosi
“Tänä vuonna teemoista nousivat esiin lapsuuden taianomaisuus, solidaarisuus ja perheen merkitys”, sanoo tapahtuman järjestävän Cartoonin johtaja Annick Maes. “Naishahmoja oli entistä enemmän sankareina ja keskeisinä hahmoina. Myös animaatiodokumentteja oli nyt enemmän kuin koskaan Cartoon Forumissa.”
Maes arvelee, että animaatioteollisuus selvisi melko hyvin pandemiasta. Kysyntä pysyi entisellään ja töitä voitiin tehdä koteihin hajautettuna.
Innokkain 3D-animaatiokausi näyttää jääneen taakse. Nyt nähtyjen hankkeiden perusteella tv-animaatiotakin pyritään tekemään monipuolisella tekniikalla ja visuaalisuudella. Cartoonin tilaston mukaan tänä vuonna 56 prosenttia hankkeista oli 2D-animaatiota ja 3D-animaatioita 28 prosenttia.
Yhden hankkeen keskimääräiseksi hinnaksi Cartoon laski 3,9 miljoonaa eruroa. Minuuttihintana tämä tekee 11 887 euroa. Siinä on hienoinen pudotus viime vuoden minuuttihintaan 12 250 euroa.
Heikki Jokinen
